Kuva musta-valkeasta galgonaaraasta on otettu 25.marraskuuta 2012, eli naaras on ollut artikkelin ilmestymispäivään mennessä vapaana jo kolme vuotta. Puolentoista vuoden jälkeen se sai seurakseen hyljätyn galgo uroksen. Kylän asukkaat ovat tietoisia siitä kenen koirat alunperin ovat kyseessä, mutta eivät halua paljastaa sitä. Koirat ovat yhdessä kuin Bonnie ja Clyde, koska öisin ne tulevat alas vuorilta, joilla elävät sieppaamaan kylästä kanan tai kaksi, ei siksi että ne olisivat agressiivisia vaan henkensä pitimiksi. Kyläläiset, joille kanojen menetys tuntuu olevan tärkeämpää kuin hyljätyt galgot ovat jahdanneet koiria useaan otteeseen jopa vuorille asti, mutta tuloksetta. Galgomme ovat oppineet sen, ettei ihmisiin voi luottaa ja pelkäävät heitä, joten joka kerta ne ovat onnistuneet välttämään takaa-ajajat eikä kukaan tiedä mistä ne ovat löytäneet suojapaikan. Ne rakastavat toisiaan ja niin sitten kävi, että eräänä päivänä naaras synnytti seitsemän pentua, jotka nämä huolehtivaiset vanhemmat yhdessä kasvattivat ilman rokotuksia, ilman madotuksia, ilman penturuokintaa ja kaikkea sitä mitä me ihmiset pennuille annamme. Pennut kasvatettiin ilman ihmisen apua kauniiksi ja terveiksi jälkeläisiksi todennäköisesti muutaman ylimääräisen siepatun kanan avulla.
Sitten tuli päivä, jolloin emot toivat pentunsa tien lähistölle, jossa ihmiset huomasivat ne eivätkä epäröineet ottaa pentija haltuunsa. Se oli tietysti tehtävä, mutta ei ole vaikea kuvitella emojen tunteita kun ne näkivät pelkäämiensä ihmisten ottavan haltuunsa yksi toisensa jälkeen rakastamansa pennut.
Meidän Bonnie ja Clyde etsiskelevät yhä lapsiaan ja toisinaan ne on nähty siinä samassa paikassa, jossa niiden pennut otettiin huostaan. Mutta kiitos "Scoobin"(Valladolidin ympäristössä toimiva hyljättyjen ja kaltoinkohdeltujen koirien suojelutarha), joka teki tietoiseksi maailmalle, että kyläläiset aikovat ampua ja tappaa nämä kaksi viatonta ja urheata galgoa on kuolemantuomio nyt peruttu koska ihminen itse oli hylännyt koirat oman onnensa lomaan, jolloin ne olivat joutuneet elättämään itsensä parhaalla mahdollisella tavalla ja olivat onnistuneet siinä.
Kiitos kaikille ihmisille, jotka olivat korottaneet äänensä ja kirjoittaneet Avilan kaupunginvaltuustolle ja pyytäneet säästämään nämä ihmeellisesti hengissä sinnitelleet koirat. Pormestari antoi nyt luvan asettaa joitakin ansoja, joihin koirat saataisiin houkuteltua elävinä, saada ne jälleen koulutettua sosiaalisiksi, löytää niille kunnon koti, jossa ne voisivat elää rauhassa ilman, että niitä jahdattaisiin sen vuoksi, että joltain puuttuu kana tai kaksi. Nämä kaksi ovat selviytyneet kylmistä, jäätävistä talvista ja pitkistä, kuumista kesistä. Meidän mielestämme ne ansaitsisivat muistomerkin kunnioituksen ja huomion osoituksena kaikille niille hylätyille galgoille, jotka eivät ole selvinneet. Näitten kiinnisaaminen ei tule olemaan helppoa, koska nämä kaksi ovat hyvin ovelia ja älykkäitä ja ovat oppineet paljon ikäviä asioita ihmisistä. Mutta ne ansaitsisivat kuitenkin paremman elämän kuin se mitä ne nyt elävät.
Hienoa kuitenkin huomata, että ihmisten vaikutus asioiden muuttamiseen niin halutessaan on mahdollista.
