F.Scott Fizgerald

“Think how you love me”, she whispered. “I don’t ask you to love me always like this, but I ask you to remember”.

“You’ll always be like this to me”.

“Oh no; but promise me you’ll remember”. Her tears were falling. “I’ll be different, but somewhere lost inside me there’ll always be the person I am tonight”.

Naisshamaani keskiseltä kivikaudelta

Heräsin melkoiseen lumipyryyn, vaikka ennusteen mukaan sen piti olla ohitse jo sunnuntaiaamun valjetessa. Anneli pyysi, että etsisin radiosta jotain musiikkipitoista, jotta hän saisi silmänsä avattua. Radio oli jäänyt totutusti klassiselle asemalle ja kuinka ollakkaan, sieltä kaikui parhaillaan Wagnerin alkusoitto Tannhäuser oopperasta. Sitä kuunnellessani muistelin kuinka jollain lukuisista Punkaharjulla käynneistämme poikkesimme toisinaan Savonlinnassa ja eräällä kerralla olimme tilaisuudessa kuulemaan oopperan orkesterin Leif Segerstamin johdolla harjoittelevan Tannhäuserin musiikin vaativampia kohtia. Tulimme silloin päättäneeksi, että tulemme tänne kuulemaan tuon nimenomaisen oopperan, joka mielestäni on niin musiikiltaan kuin libretoltaankin eräs maallikon helpoimmin omaksuttavista Bizet:n Carmenin ohella. Tuota helposti omaksuttavissa olevaa kuvaa hyvin se, kuinka kerrostalomme pihajuhlissa minun piti kertoa läsnäoleville, itseään "kulttuurirajoitteisiksi" kutsuville ihmisille oopperan libreton juoni, joka varsinkin naispuolisiin kuulijoihin vaikutti liikuttavasti.
Olen useinkin ihmetellyt sitä miten suuri ja voimakas vaikutus musiikilla on ihmismieleen ja yhdyn täysin Emil Cioranin lausumaan siitä, miten Jumala olisi täysin toisarvoinen, ellei Johan Sebastian Bachia olisi olemassa, ja että vain Bachin musiikki antaa oikeutuksen olla pitämättä maailmaa täysin epäonnistuneena.
Näin eilen illalla televisiosta dokumentin asioista, jotka vaikuttivat Saksan kansallissosialismin syntyyn ja Hitlerin nousuun valtaan. Ohjelmassa mainittiin tietysti myös Richard Wagner ja hänen oletettu anti-semitisminsä ja kuinka kansallissosialistit käyttivät sitä hyväkseen. Tuota Tannhäuserin alkusoittoa siinä ikkunan ääressä seisomaan jääden kuunnellessani ja tuulessa kieppuvia lumihiutaleita seuratessani mietin miten jokin asia voi pilata ihmisen ja taiteilijan maineen aina hänen tuotantoaan myöten ja muodostaa siitä käsitteen, joka johdattaa ajatuksen, ainakin historia- ja kulttuurirajoitteisella johonkin epämiellyttävään ja pahamaineiseen.