Hanamipäivä

Shit!
Lauantaipäivän alku oli perseestä. En paremmin sano. Mökille tultuamme totesimme, että yksi ikkunoista oli rikottu. Tietysti se, jonka suojana ei talven jäljiltä ollut kirkasta polykarbonaattilevyä. Yhtään ei lohduttanut se, että naapurin, entisen Helsingin piispankin mökistä oli rikottu ruutu ja viety siinä ollut pasuunaa soittavaa enkeliä esittävä lasimaalaus. (Löysin sen myöhemmin päivällä hiekkaan piilotettuna, likaisena, mutta ehjänä. Meikäläinen kirkosta eronnut pakana saa varmaankin syntejä anteeksi palauttaessaan sen henkilökohtaisesti.) Ei auttanut muu kuin polkaista lähimmälle poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Ihmettelin itsekseni rauhallista asennettani tapahtuneeseen.
Pääosa päivästä kului mukulaleinikkien repimiseen maasta, kompostin tyhjennystä ja sen sisällön levittämistä, vanhojen vadelmanvarsien katkomista ja niiden hakettamista uuteen kompostiin, männynkuorikatteen levittämistä poluille, sepelkyyhkyjen hätistelyä syrjemmälle (ne kun ovat kesyyntyneet niin, etteivät lyhyine jalkoineen kerkiä kanojen tavoin pois tieltä, - tsoukki, tsoukki...) ja kaikkea tuota puutarhan hoitoon kuluvaa niin olennaista raatamista, että se välillä saa minut toivomaan jo loppusyksyä, jolloin pääsisi hengähtämään. (En tietysti sano sitä ääneen.)

Huomaan nyt aurinkoisena sunnuntaiaamuna, miten järkevää oli viettää eilinenkin päivä ilman jääkiekon tai Euroviisujen seuraamista. Jaksan ihmetellä sitä joka vuotista meuhkaamista Suomen menestyksestä kummassakin lajissa, joista ihmiset käyvät kuumina ja seurauksena on kuitenkin myöhäisiltainen masennus.
Tänään olisi ohjelmassa jälleen puutarhanhoitoa, mutta myös kirsikankukka-aiheista Hanami- juhlaa tai City- marketin parkkipaikalla vietettäviä Maalaismarkkinoita. Päiväksi on luvattu ukkossävytteisiä sadekuuroja, joista eilen illalla saimme mietoa esimakua, joten päiväni tullee olemaan aiempien kaltainen, jollen sitten käy markkinoilla katsastamassa ritsaa, jolla saisi pidettyä varikset ja harakat poissa mökiltä.

Illan kruunasi Luchino Viscontin elokuva "Ludvig II" Richard Wagnerin ajalta kauniilla Italian kielellä ja reippaalla Romy Schneiderilla ryyditettynä.