Meister Eckhart: “The only thing that burns in hell is the part of you that won’t let go of your life: your memories, your attachments. They burn ‘em all away. But they’re not punishing you. They’re freeing your soul. If your frightened of dying, and your holding on, you’ll see devils tearing your life away. If you’ve made your peace then the devils are really angels freeing you from the earth.”

A Chela asked once from his Guru: "What are your favorite teachers?" 

  Hmmm ... my favorite teachers?

1. My stupidity and ignorance ... for they create all the challenges that force me to grow
2. The people that hurt and harm me ... for they teach me to be self-reliant
3. The pains and discomforts of my body ... for they teach me how to better care for myself
4. The circle of life and death ... for they give me this classroom in which to learn
5. My inner spark of divinity ... because it ever calls to me to become complete

On this Earth do I stand,
Unvanquished, unslain, unhurt.
Set me, O Earth, amidst the nourishing strength
That emanates from thy body.
The Earth is my mother,
her child am I!
- Atharva Veda

To my mind the life of a lamb is no less precious than that of a human being. I should be unwilling to take the life of a lamb for the sake of the human body. I hold that, the more helpless a creature, the more entitled it is to the protection by man from the cruelty of man.
- Gandhi

Angkorin merkitys minulle turistina vuosina 2003, 2004, 2007

Angkorin alue ja sen yli kuudenkymmenen temppelin rauniot yhdeksänneltä vuosisadalta kun se toimi Khmerin kansan henkisenä keskuksena noin miljoonalle asukkaalle, jota tuki massiivinen kastelujärjestelmä vesisäiliöineen ja kanavineen.

Vasen kuva on otettu avaruussukkula Endeavourilla sen viidennellätoista kierroksella syyskuussa 1994. Kuvan koko on noin 55 kilometriä kertaa 85 kilometriä. Vesialue kuvan lounaisessa nurkassa on Tonle Sap- järvi ja kuvan alhaalla vasemmalla näkyvä asutuskeskittymä on tämän päivän Siem Reap. Kuvan linjaukset ovat sekä nykyisiä että muinaisia teitä tai kastelukanavia, joita käytettiin myös kuljetukseen. Suuret tummat suorakulmiot ovat muinaisia vesisäiliöitä. Tänä päivänä Angkorin temppelialue on tiheän sademetsän peitossa. Sen temppeleitä ovat turmelleet niin säät, sodat kuin ryöstelijätkin.

Muistoja Intian monoliittitemppeleistä

Elloran monoliititemppeli

Näiden päivien kuluessa, Allahabadin kaupungin läheisyydessä, Ganges ja Jamuna - joen yhtymäkohdassa tapahtuu hindujen pyhä Khumb Mela- juhla. Sen innoittamana kerron ajasta, jolloin vasta omaksuin tiedon rippeitä ihailemastani matkustuskohteesta. Kun mieleni teki matkustaa Intiaan, mutta en vielä ollut tietoinen ajankohdasta tai matkustustavasta, osui silmiini teksti taidehistorioitsija Elie Fauren " Histoire de l'art " toisesta osasta:" L' art medieval ", jossa hän käsittelee muiden muassa Intian taidetta. Koetan ohessa tuoda lukijalleni ainakin tekstin ajatuksen esille, sillä vasta melkoisen pitkän ajanjakson ja etsiskelyn jälkeen olen päässyt tuon mielikuvitustani kiehtoneen tekstin jäljille,  tekstin, jolla osaltaan oli voimakas vaikutus nähdä ja kokea matka maitse Intian alamantereelle. Haluan vielä huomauttaa, että teossarjan toisen osan ensi painos julkaistiin vuonna 1912.
Näin tuo kiehtova teksti kuuluu:  "Intialaiselle kaikki luonto on jumalaista ja suuren Indran alapuolella muilla jumalilla on yhtäläinen voima ja valta uhata tai suistaa muita jumalia vallasta ovat nämä sitten konkreettisia tai abstrakteja, - aurinko, viidakko, tiikeri tai norsu; - voimat, jotka luovat tai tuhoavat - sota, rakkaus, kuolema. Intiassa kaikki on ollut jumalaa, on jumalaa tai tulee olemaan jumala. Jumalat muuttuvat, syntyvät ja kuolevat, He saattavat synnyttää tai olla synnyttämättä lapsia. Ne tiukentavat tai löystävät otettaan ihmisen mielikuvituksesta tai kallioseinämistä. Se mikä Intiassa ei kuole on usko - suunnaton usko, mieletön ja sekava - usko tuhansilla nimillä. Se muuttaa muotoaan loputtomasti, mutta jää aina siksi mittaamattomaksi voimaksi, joka pakottaa massat toimimaan." Ja nyt seuraa se mieltäni kiehtonut kliimaksi.
" Intiassa se tapahtui näin. Sodan, valloituksen. nälänhädän tai villieläinten vaellusten vuoksi ihmismassat siirtyivät milloin pohjoiseen, milloin etelään. Matkallaan rannikolla tai vuoren juurella heitä vastassa oli korkea graniittisenämä. He työntyivät kaikki graniittiin, elivät sen varjoissa, rakastivat, tekivät työtä, kuolivat, syntyivät ja lopulta, - kolme tai neljä vuosisataa myöhemmin he ilmaantuivat jälleen näkyville mailien päässä vuoren läpäistyään. Jälkeensä he jättivät onton kallion ja sen joka suuntaan louhitut tyhjät galleriat, kuvitetut, taltoin veistetyt seinät, sen luonnolliset tai keinotekoiset pilarit korkokuvitettuina ja veistoksin koristeltuina kymmenine tuhansine kauhistuttavine tai hurmaannuttavine hahmoineen, lukemattomine nimettömine jumalineen, miehiä, naisia, eläimiä, -  kokonainen vuoksi eläinten valtakuntaa matkallaan pimeässä.''

En ollut tilaisuudessa näkemään muita kuin Elloran ja Ajantan monoliittitemppelit ja luolastot, mutta totisesti tuo mainitsemani kuvaus piti paikkansa.

Bloggarin ihailun kohde Ellorassa

Anneli ja Mira Ajantan temppelien alla

Anneli ja Mira joen yläjuoksulla Ajantassa 1975

Vaikutelmiani Albrecht Dürerin omakuvasta

Mainitsin edellisessä Blogissani käynnistäni Münchenin Alte Pinakothekissa joskus 80- luvun jälkipuolella. Odotellessani siirtymistäni jonkin matkaa etelämmäksi Garmisch-Partenkircheniin käytin luppoaikaani vierailulla tuossa arvokkaassa taidemuseossa. Ihmeekseni sen monipuolisesta ja vaikuttavasta kuvaamataidekokoelmasta minuun kolahti voimakkaimmin oheen liittämäni Saksan ehkä kuuluisimman taiteilijan Albrecht Dürerin (1471 - 1528) vuonna 1500 maalaama kuva itsestään 28 vuoden iässä.
Taulu ei ole mitenkään vaikuttavan kokoinen, 67x49 senttinen puulevy. Museossa oli lukuisia paljon kookkaampia ja ulkoiselta olemukseltaan vaikuttavampia, mutta näihin mittasuhteisiin oli saatu mahdutettua se, minkä aina tulen muistamaan. Kuvan vasemmalla puolella on luku 1500 ja sen alapuolella taiteilijan teoksissaan käyttämä puumerkki, joka kirjaimineen AD voisi tarkoittaa myös Anno Domini. Kuvan oikealla puolella teksti latinaksi, joka kuuluu:" Täten minä, Albrecht Dürer Nürnbergistä, kuvasin itseni luonnollisissa väreissä ollessani 28 vuoden ikäinen." On tunnustettava etten tuohon päivään mennessä tuntenut taiteilijasta kuin hänen nimensä ja tekemänsä kuparipiirroksen nuoresta jäniksestä, enkä tähänkään mennessä tunne hänen teoksistaan muita kuin nuo edellämainitun lisäksi kolme muuta omakuvaansa, jotka hän teki 13 vuotiaana, joka on Vienissä, 22 vuotiaana, joka on Louvressa ja 26 vuotiaana, joka on Madridin El Pradossa.
Minua viehättää maalauksessa hänen asenteensa. Hän katsoo katsojaa suoraan silmiin rävähtämättä ja itsevarmana. Minulla on sellainen mielikuva, että tuon kaltainen asento oli jotain uutta maalaustaiteen historiassa ja mikäli oikein muistan, niin aikaisemmissa omakuvissaan hän katsoi puoliksi sivuttain katsojaan. Katsojan huomio kiinnittyy luonnollisesti hänen silmiinsä, samoin kuin esille nostettuun oikeaan käteen: eli  taiteilijan työvälineisiin. Asusta näkee, että hän on jo varakas, oli jo lapsesta asti, sillä isänsä oli kultaseppä ja Albrecht sai jo aikaisin oppia kaiverrustekniikassa. Varakkuus ja menestys ammatissa ovat tietysti omiaan luomaan ryhtiä ja itsevarmuutta. Muistan viettäneeni pitkän tovin tuota teosta tarkastellen. Minun oli vaikea irroittaa katsettani noista silmistä. Oli melkein kuin olisin saanut jonkinlaisen heikon yhteyden ajassa viitisensataa vuotta taaksepäin. Väitellään siitä, että kenen ja mikä maalaus olisi taidehistorian arvokkain,- Mona Lisa vaiko Rembrantin Yövartio. Olen nähnyt ne molemmat eikä kumpainenkaan ole vedonnut minuun siinä määrin kuin Albrecht Dürerin omakuva.

Kuvan kertomaa...

Tunnelma Baganissa

Eräs kauneimmista näkymistä, joista nautin on ihmisen seuraaminen kun hän osoittaa kunnioitustaan tai on kahdenkeskisessä vuoropuhelussa itseään korkeampana pitämänsä voiman, mahdin tai Jumalansa kanssa; mitä nimitystä siitä sitten käytetäänkin. Tietysti tarkoitan nyt lähinnä eksoottisimmissa maissa elävää ihmistä, jonka antautuminen asiaansa näyttää ulkoisesti voimakkaammalta kuin pidättyväisempi kotoinen käsien ristimisemme. Lukemattomat ovat ne kerrat, jolloin johonkin temppelialueeseen tutustuessamme olemme jääneet varjoon nauttimaan sen suomasta helpotuksesta,  kuunnelleet munkkien laulua ja seuranneet palavat suitsukkeet käsissään polvistuvia, rukoukseen syventyneitä ihmisiä. Siinä sivussa istuessa ja katsellessa on rukoilijan käytöksestä suhteellisen helppo vaistota hänen syventymisensä taso ja siten rukouksessa esitetyn toiveen tai pyynnön merkitystä esittäjälleen, ja mitä merkityksellisemmäksi rukoilijalle tuon tapahtuman koen, niin itselleni  käy usein niin, että herkistyn ja myös omassa sydämessäni yhdyn tuon tuntemattoman kanssasisareni tai - veljeni hartaaseen pyyntöön. Ja kun jälleen lähdemme jatkamaan matkaamme, on oloni niin henkisesti kuin fyysisestikin keventynyt ja virkistynyt ja totean jälleen sen saman havainnon, jonka niin konkreettisesti koin joskus 80 - luvulla Münchenin Vanhasta Pinakoteekista poistuessani, että: " Non in solo pane vivit homo, sed in omni verbo quod procedit de ore Dei!" " Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan..." Matt. 4 : 4.