Dimanche matin

Mikään ei tunnu herättävän paremmin sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan kuin reipas kävelylenkki räntäsateessa samalla kun toivoo, että toinenkin mukanaolevista koirista
päättäisi tyhjentää suolensa, eikä ainoastaan olisi kiinnostunut reviirinsä merkkaamisesta, jotta pääsisimme takaisin kotiin.
Säästä viis. Anneli läksi aamuvuoroon ja kun koirat ruokansa syötyään tuupertuvat nukkumaan matolle tai sohvalle, niin minä pääsen nauttimaan perehtymisestä mainitsemaani kirjaan. Heti ensimmäiseksi osuu silmään säe Baudelairen runosta "Le Voyage".

Mais les vrais voyageurs sont ceux-la seuls qui partent
Pour partir, coeurs legers semblables aux ballons,
De leur fatalite, jamais ils ne s`ecartent
Et, sans savoir pourquoi, disent toujours: "Allons".

Koetin löytää suomennosta netistä, mutta tuloksetta, täytyy odottaa aamuun kunnes paikallinen kirjasto avautuu ja etsiä sieltä Pahan kukat. Englanniksi teksti on kyllä uskollinen alkuperälle, mutta miten kankealta se kuulostaakaan...

But the true travellers are they who depart
For departings sake; with hearts light as balloons.
They never swerve from their destinies
Saying continuously, without knowing why: "Let us go on".

Mutta tosi matkaajat lähtevät vain lähdön vuoksi.
Mieli keveänä kuin höyhen, kohtalolleen uskollisina,
Jatkuvasti toistaen ja tuskin tietämättä miksi: "Matkaan".

Näin se mieleni lähtee harhailemaan kun sille antaa tilaisuuden.
Sunnuntaita kaikille!

La Ville au Bois Dormant

Seuraava työn (lukemisen) kohteena oleva matkakirja, johon syventymistä odotan innolla. Tämäkin on matkakuvaus vuodelta 1908 ja tapahtuu yrityksenä päästä Saigonista Angkoriin. Bois Dormant, Nukkuva metsä on gallialaisten synonyymi Prinsessa Ruususelle, joten kyseessä on Prinsessa Ruususen kaupunki.

Cafe Pierre Loti

Ulkona oli tänä aamuna todella masentavan tuntuinen sää. Vettä piiskasi aamusta alkaen idän puoleisiin ikkunoihimme, joten itselle ja hoitokoirille oli puettava sadetakit päälle. Lumi on väriltään kellertävän harmaata ja likaista. Eipä ihme, että kun eilisen päivän tunnelmoin Lotin pyhiinvaellusmatkan kertomuksen vallassa trooppisissa maisemissa, niin tämä todellisuus painaa päälle realistisuudessaan. Muistan kuulleeni tuon Ranskan akatemian jäsenen nimen ensi kerran vuonna 1965 kun olin itsekseni kahden viikon seuramatkalla Ateenassa ja Istanbulissa. Meitä ei ollut tuollaisella "tylsällä" kulttuuripitoisella matkalla kuin alle kymmenen henkeä. Siihen aikaan väki vaelsi Sotsiin, Mallorkalle tai Kanarian saarille. Kanssani samaan huoneeseen oli majoitettu keski-ikäinen herrasmies, jonka nimi ei ole jäänyt mieleeni, mutta josta huomattavasti nuorempana halusin pysyä erossa ja vaellella omin päin, sillä hänen habituksensa oli mielestäni liian kömpelö omiin pyrkimyksiini verrattuna. Kuitenkin Istanbulissa ollessamme hän pyysi minut mukaansa käymään Pierre Lotin kahvilassa, joka sijaitsi korkeahkolla rinteellä ja josta avautui hieno näkymä Kultaisen Sarven lahdelle. En ollut ikinä kuullut tuosta nimestä, mutta kunnioitukseni seuralaistani kohtaan koheni kun hän tiesi kertoi tuosta eksentrisestä kirjailijasta. Paikka oli varmasti tuttu myös Mika Waltarille hänen imiessään vaikutteita historiallisiin romaaneihinsa.

Un pelerin d`Angkor

Luin tänään Pierre Lotin ihanan pienen kirjan hänen pyhiinvaelluksestaan Angkoriin marraskuussa 1901. Mikä hurmaava matkakertomus Ranskan Indokiinan Saigonista tuon ajan kulkuvälineillä Siamille kuuluvaan Siem Reapiin ja sademetsän peittämille raunioille.

Kheopsin huipulta

Periaatteella: "Jaettu ilo on vähintään kaksinkertainen ilo." liitän tähän linkin löytämäni kuvaajan sivustosta, johon sattumalta törmäsin. Keopsin pyramiidin sisälle kontanneena minua on kiinnostanut myös sen huippu, josta joskus muistan Playboysta lukeneeni Roald Dahlin novellin aiheesta, joka tietysti sopi tuolle lehdelle. Sen mitä sain tuosta tekstistä selvää on, että pojat perhanat odottivat pyramiidien lähistöllä palellen viiden tunnin ajan kunnes paikan valaistus sammutetaan ja kunnes tulisi otollinen hetki aloittaa kiipeäminen aseistettujen ja liipasinherkkien vartijoiden huomaamatta. Kiinnijoutumisesta olisi seurauksena 1 - 3 vuoden vankilatuomio. Kiivetessään he huomasivat, että kivet olivat hyvin haperot ja ylhäältä löysivät eri kielellä kirjoitettuja puumerkkejä, kuten mm. tsaari Nikolai II:n. Kuvat ovat kyllä ainutlaatuisia ja ymmärrettävästi muu maailma on ihmeissään ja huolissaan siitä, miten kiipeäminen maailman vanhimmille muistomerkeille oli mahdollisa.

Cairo, EgyptБуквально позавчера вернулся из жаркого Каира. Хочу вам рассказать небольшую историю о том как мы за...

Il nome della rosa...

Tänä aamuna Kullan vierestä herätessäni kauniiseen auringonpaisteeseen ja tyyneen, lupaavaan aamuun viipyilin vielä tovin vuoteessa ja jostain selittämättömästä syystä, ties minkä johdannon jälkeen mieleeni tuli kohtaus jokin aika sitten näkemästäni elokuvasta "Ruusun nimi". Nimen omaan kohtaus, jossa nuori Adso seuraa muulilla ratsastaen Sean Connerin esittämää Fra Williamia kun he poistuvat kylmässä talviaamussa tulipalon tuhoamasta luostarista ja siellä kokemistaan tapahtumista. Tienvarren pensaikosta pelmahtaa esille paikallisen kylän tyttö, jonka kanssa Adso sattumalta oli saanut kokea ensimmäisen ja ainoan mieltään järkyttäneen, veren seisauttaneen rakkauskokemuksen. Tyttö katsoo Adsoa anovasti ja poika käy rajun kamppailun itsensä kanssa - pysähtyäkkö ja jäädä, vaiko seurata vanhaa opettajaansa, joka hetken ajan katsoo taakseen ja jatkaa sitten matkaansa. Filmissä Adso päättää sisäisen kamppailunsa kannustamalla muulinsa liikkeelle ja seuraa opettajaansa. Vanhana miehenä kun hän kirjoittaa muistelmiaan Melkin luostarissa, hän väittää ettei ole katunut päätöstään. Minä henk. kohtaisesti näen tässä mielenkiintoisen kamppailun järjen ja sydämen välillä, jossa miehisestä näkökulmasta katsoen kummatkin vaihtoehdot ovat yhtä arvokkaat. Ainakin haluan uskoa niin.

Kirjasta en löytänyt tuota filmin esittämää kohtausta kun sitä sitten etsin, mutta aamumme jatkui siten, että tunnin ajan luin tuota mestarillista ja viihdyttävää teosta Annelille ja itselleni ääneen ennen kuin kuiva kurkkuni alkoi kaivata kahvia.

Kuinka selvitä yksin sydänkohtauksesta...

HOW TO SURVIVE A HEART ATTACK WHEN ALONE

Let’s say it’s 6.15pm and you’re going home (alone of course), after an unusually hard day on the job. You’re really tired, upset and frustrated. Suddenly you start experiencing severe pain in your chest that starts to drag out into your arm and up into your jaw. You are only about five miles from the hospital nearest your home. Unfortunately you don’t know if you’ll be able to make it that far. You have been trained in CPR, ( cardio-pulmonaari resuskitaatio ) but the guy that taught the course did not tell you how to perform it on yourself..!!

NOW HOW TO SURVIVE A HEART ATTACK WHEN ALONE…

Since many people are alone when they suffer a heart attack, without help, the person whose heart is beating improperly and who begins to feel faint, has only about 10 seconds left before losing consciousness.

However, these victims can help themselves by coughing repeatedly and very vigorously.

A deep breath should be taken before each cough, and the cough must be deep and prolonged, as when producing sputum from deep inside the chest.

A breath and a cough must be repeated about every two seconds without let-up until help arrives, or until the heart is felt to be beating normally again.

Deep breaths get oxygen into the lungs and coughing movements squeeze the heart and keep the blood circulating.

The squeezing pressure on the heart also helps it regain normal rhythm. In this way, heart attack victims can perhaps buy precious time to get themselves to a phone and dial 911.

Rather than sharing another joke please contribute by broadcasting this which can save a person’s life!